Uskaltamisesta ja lauluntekemisestä

Tämä teksti ei käsittele suoranaisesti laulamista tai sen opetusta, vaan laulujen tekemistä. Silti tämäkin aihe on ajankohtainen myös opetustyössäni, sillä laulajieni keskuudessa on myös upeita lauluntekijöitä ja uskaltaminen on läsnä joka tunnilla, oli kyseessä lauluntekijä tai ei. Aloitin syksyllä vuoden mittaiset lauluntekemisen opinnot Sibelius Akatemialla ja se on herättänyt paljon ajatuksia uskalluksesta ja rehellisyydestä itseä (ja muita) kohtaan. Oman luovan työskentelyni lisäksi halusin hakea tähän koulutukseen, koska uskon että voin olla omille lauluja tekeville oppilailleni enemmän hyödyksi, jos itsekin käyn samaa prosessia jatkuvasti läpi. Toki halusin myös herätellä pitkään tauolla ollutta lauluntekijää, joka sisälläni piileskelee. Ensimmäinen kurssikerta tuntui tosi jännittävältä. Mietin paljon etukäteen, millaiseen porukkaan olen tulossa ja tunnenko oloni ihan orvoksi muiden keskellä. En rehellisesti sanottuna ollut saanut varmaan yhtäkään biisiä valmiiksi pariin vuoteen ennen tämän koulutuksen aloittamista ja podin lievää huijarisyndroomaa, että olin lähtenyt mukaan. Melko nopeasti ekan tapaamisen alettua ryhmän ihana ohjaaja mainitsi, että koulutukseen on joka vuosi enemmän hakijoita ja että me valitut olimme läpäisseet tiukan seulan. Siitä tuli hyvä mieli ja tunne, että ehkä oikeasti kuulun tänne. Jännitys porukasta osoittautui turhaksi, sillä koolla oli aivan mieletön ryhmä hauskoja, myötätuntoisia, taitavia ja läpeensä sydämellisiä ihmisiä. Uskon, että suurin merkitys koko koulutuksen kannalta tulee olemaan se, että koemme toisemme turvallisiksi ja vastaanottavaisiksi. Kaikki kunnioittaa ja arvostaa toisiaan – asia, joka ei ole missään yhteydessä itsestäänselvyys.

Ryhmän tuesta ja hyvästä fiiliksestä huolimatta jännitti aivan järkyttävän paljon, kun tuli aika esittää ensimmäinen kurssitehtävä. Tapani mukaan sain biisin valmiiksi kurssipäivää edeltävänä iltana ja arvostelin sekä sitä että itseäni aika rankasti, mutta olin sitoutunut esittämään sen ja varmaan joku osa minusta ajatteli, että siinä on kuitenkin enemmän hyvää, kuin huonoa. Siihen nähden, että olen ammattimuusikko joka esiintyy työkseen, olin aivan ällikällä lyöty siitä, miten tärisevä ja epävarma fiilis oli astua ryhmän eteen laulamaan tekemäni biisi. Sain kuitenkin (vaivoin) esittettyä kappaleen läpi ja jännitys purkautui hermostuneena hihityksenä ja helpottuneisuuden tunteena.

Tänään esitin toisen biisin ja jännitys oli yhä sitä luokkaa, että hetkellisesti ajattelin pudottavani kitaran kesken biisin, kun jalka, jota vasten sitä nojasin, alkoi täristä kontrolloimattomasti. "MITÄ MULLE TAPAHTUU!?", ehdin miettiä, mutta sitten päätin että nyt vaan jatketaan biisi loppuun, tuli mitä tuli. Ajattelin, että jännitys hellittäisi ekan kerran jälkeen, mutta näköjään omien tuotosten esittäminen näinkin ihanan ja myötätuntoisen porukan edessä on vaan tosi pelottavaa. Olen ollut enimmäkseen pöytälaatikko-lauluntekijä niin pitkään kuin muistan. Olen esittänyt omia kappaleitani harvoin ja ollut niihin aina pitkälti tyytymätön. Tämä johtuu varmasti siitä, että kun biisejä ylipäänsä tekee melko vähän, odotukset niiden suhteen kasvaa ihan typerän korkeiksi. Tämä kurssi pakottaa mut tekemään biisejä säännöllisesti – ja loppuun asti – enkä aina voi tai ehdi hioa niitä niin kauan, että ne ylittää riman, jonka olen itselleni asettanut. Joskus riittää, että tulee valmista! Voihan niihin sitten palata myöhemmin. Tällaista se on myös laulutunneilla. Rohkeutta asettua epämukavuusalueelle, ottaa työn alle jotain uutta tai keskeneräistä ja uskaltaa kokeilla asioita, vaikkei alkuun tiedä, miten niissä onnistuu. Me ollaan kaikki lopulta aika samanlaisia, vaikka se epämukavuusalue onkin itse kullekin omanlaisensa. Luota silti, että muut on sun puolella ja haluaa sun onnistuvan! On myös tärkeää hyväksyä keskeneräisyys. Jotkut biisit tulee kasaan muita nopeammin, jotkut tekniikat on helpompi omaksua kuin toiset. Silti suunta on aina eteenpäin ja kehitystä tapahtuu, vaikkei sitä joka tunnilla huomaa. Mieti vaikka, mitä sä osaat nyt, mitä et vielä puoli vuotta sitten osannut? Uskon, että löydät aika paljonkin asioita, joissa olet kehittynyt puolen vuoden aikana. Nyt suuntaan unille ja manifestoin itselleni lisää rohkeutta jakaa biisejäni vaikkapa somessa (iiik)! Mitä sä haluaisit uskaltaa tehdä? Kommentoi, jos aiheesta heräsi ajatuksia :-)